Kesäisin Mantereella kokoonnutaan hyvän ruoan ääreen maalaismaisemissa. Avoimien ovien päivinä tila herää eloon, kun vieraat pääsevät tutustumaan laiduntaviin lehmiin, tilan arkeen ja nauttimaan rennosta tunnelmasta maalaismaisemassa.
Tilapuodista voit ostaa tilalla tuotettua naudanlihaa ja lihajalosteita. Kahvilassa on tarjolla makeita herkkuja, ja grillillä valmistuvat oman tilan naudanlihasta tehdyt burgerit ja makkarat. Päivän aikana mukana on usein myös muita paikallisia tuottajia sekä pihapiirissä kirppis.
Avoimet ovet ovat koko perheelle sopiva tapa viettää kesäpäivää, kohdata tilan ihmiset ja juhlistaa yhdessä lähiruokaa, maaseutua ja kotimaista ruoantuotantoa.
13.6.2026 klo 11-16
12.9.2026 klo 11-16
Mantereen tilalle voi tulla tutustumaan myös avoimien ovien ulkopuolella. Järjestämme tilavierailuja eri kokoisille ryhmille ympäri vuoden – esimerkiksi yhdistyksille, työporukoille ja pienille ryhmille, jotka haluavat nähdä, miten luomulihaa tuotetaan ja millaista on maatilan arki.
Vierailun aikana pääset tutustumaan tilaan, eläimiin ja uudistavaan viljelyyn sekä tekemään ostoksia tilapuodissa. Räätälöimme vierailun ryhmän toiveiden mukaan, ja halutessanne järjestämme myös kahvit tai ruokailun.
Kysy lisää ja varaa tilavierailu suoraan Niinalta: +358 40 865 7232